TIETO & TAITO

2.

Puukon teko

Puukko, tai sitä vastaava, on ollut varmaan tärkein työkalu ihmiskunnan aamusta saakka.

Monenlaista puukonkantajaa olen nähnyt. Oli niitä, joille se oli vain koriste ja niitä, jotka osasivat sillä jotain myöskin tehdä. Isäni kuului tähän viimeiseen ryhmään. Jos heinätöissä haravasta katkesi piikki, käden käänteessä siihen saatiin uusi. Eli laulun sanoin: ”Kun haravasta katkesi pii, isä teki uuden piin ja sitten sillä taas haravoitiin”.

Se missä tuppiroskaa kannettiin, oli monenlaista koulukuntaa. Toisilla se roikkui, pershoron päällä, joillain edessä munien päällä, muutamilla oikeaoppisesti vyössä oikealla tai vasemmalla. Vasen tai oikea kätisyys ratkaisi puolen ja se miten kätevä se oli ottaa esiin.

Kätevän emännän työvälineisiin kuului varmaan myös puukko, oliko se vanha, isännän loppuun hioma puukko vai kunnon työkalu. Siitä saattoi päätellä myöskin talon valtasuhteita.

Oman ensimmäisen puukkoni sain, kovan kinuamisen jälkeen, varmaan melko nuorena. Saatesanoina oli: ”Älä sitten vuolase kieleesi”. Pieniä nirhamia tuli ei sentään kieleen.

Kului sitten muutama kymmenen vuotta, kun jonkinlainen uusi puukkoherätys tuli. Virtain kaupungin kansalaisopisto ja Heikki Kangasluoma innostivat puukkokurssille. Yhdestoista kausi on menossa ja puukkoja on syntynyt varmaan pitkälle yli 30 kappaleen. Sukulaiset ja tutut on puukotettu, kilpailuihin lahjoitettu palkintoja ja muutama on jemmassa. Rahastaa en ole osannut, mutta toivottavasti saajille on ollut iloa, kuten minulle on ollut antajana.

Todisteena siitä, mitä puukolla saa aikaan, oli käynti Lintu- Antin pajassa Saariselän Kuukkelilammen maisemissa. Antin veistämä lintu yhdestä puusta oli jotain ihmeellistä, myöskin hänen veistäjä puukkonsa oli omanlaisensa vänkkyrä.

Kuinka sitten puukko syntyy Heikin kurssilla. Vaiheita on melkoisesti, vaikka aloitetaan valmiista terästä. Terän takominen, karkaisu ja päästäminen on sitten oma taitolajinsa, sellaisen oppiminen vaatisi vuosien opiskelun.

Helojen sovitus ponnen ja terän olkaa vasten oli ainakin alussa kaikkein kinkkisin vaihe. Hela on messinkiä, uushopeaa tai hirvensarvea. Sitä sitten kihnutetaan pienellä timanttiviilalla tuntitolkulla, välillä sihtaillaan istuvuutta valoa vasten. Kunnes Heikki hyväksyy, taisi vähän aloittelijaa simputtaakin.

Ponnen valinta oli visakoivu, lopulleen kestävä ja kaunis. Valmiita aihioita oli tarjolla, mikä helpotti ja nopeutti työtä. Ponsiaihio sovitettiin palikkana karaan ja porattiin sopivat viistot reiät. Liimaus kaksikomponenttiliimalla, aikaa viisi minuuttia. 

Ponnen muotoilu on sitten taidetta ja hivelyä. Nauhahiomakoneella, hiomakankaalla, lypsymenetelmä on hyvä ja tehokas. Hyväksyttävä sileys ponnessa on silloin, kun oman kuvan näkee. Unikko öljy muutamaan kertaan siveltynä pesee pelin.

Kun ollaan tupen teossa, nautinnon puoli alkaa. Tuppi ommellaan ponnen ja lestan päälle, jolloin muotoilulle jää vähän enemmän varaa. Lesta muodostuu kolmesta koivu liuskasta, keskimmäiseen sahataan terän muoto ja nippu liimataan kasaan. Lesta-aihiot voidaan sitten muotoilla, silakaksi, erilaisiksi viisteiksi, maun mukaan. Itselleni on muodostunut oma muotokieli, monella muulla olen havainnut saman.

Tupen ompeluun käytetään lehmän nahkaa. Sopiva kaistale nahkaa kastellaan litimäräksi, jolloin se muotoutuu käsin venytettäväksi lestan ja ponnen ympärille. Terä ja ponsi kannattaa suojata ompelun ajaksi muovikalvolla ettei terä ruostu. Ompelu aloitetaan ponnen päästä naskalilla muutama reikä ja pikilankaa neuloilla ristiompeleilla. Nykyvälineillä reikien teko sujuu helposti ja nopeasti. Aiemmin naskali oli ainut työväline ja neulat korvasi sian niskajouhi. 

Pikkupoikana muistan istuneeni ihmettelemässä isän serkkujen, kahden suutarin työskentelyä. Istuivat tynnyrin päällä, lestien, nupinaulojen, puunaulojen ja tuoksuvien nahkojen keskellä.

”Kaikenlaisia ihmeellisiä vempaimia on suutarilla verstaallaan”.

Viimeisenä on sitten roikottimen teko, eli se osa josta tuppi ja puukko vyölle ripustetaan.

Tupen värjäys tapahtuu nahkaväreillä, väri voidaan käsitellä kovettimella, jolloin sen kestävyys lisääntyy.

Ei kun porukalla ihailemaan.

Virrat 23.10.2023

Alpo Murtolahti

(valokuvat yksityisarkistosta)


___________________________________________________________________________________


1.

Kutomistila

Haaveilin aikoinaan, että kunhan pääsen eläkkeelle, alan kutoa mattoja. Toteutin haaveeni ja Taitokeskuksen kutomatilasta tuli minulle merkityksellinen paikka lähes kahdeksi vuodeksi. Olisin jatkanut kutomista, ellei Taitokeskus olisi lopettanut toimintaansa Virroilla elokuun lopussa tänä vuonna.

Kuluvana syksynä olisi tullut kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Virroilla oli aloittanut kotiteollisuuden neuvonta-asema. Sen tarkoituksena oli ollut tarjota ohjausta ja opetusta neulomiseen, kutomiseen, ompeluun ja muuhun käsillä tekemiseen myös niin, että maaseudulla asuvat naiset saisivat lisätuloja käsitöillään. Neuvonta-asemia oli useilla pirkanmaalaisilla paikkakunnilla ja ne muuttuivat aikoinaan Pirkanmaan kotityön alaisiksi. 2000-luvulla nimeksi tuli Taito Pirkanmaa ja käsityökeskuksista tuli Taitokeskuksia.

Käsityötaidon neuvonta-asema ehti toimia Virroilla useassa kiinteistössä ennen viimeisintä näkyvää sijaintipaikkaansa Virtaintien ja Keskustien kulmauksessa. Silti näkyvä sijaintikaan ei estänyt liiketoiminnan lopetusta kannattamattomana. Koronapandemia näytteli isoa roolia toiminnan alasajossa.

Suuren osan Taitokeskuksen lattiapinta-alasta veivät erikokoiset kangaspuut. Tilaan mahtuivat myös myyntihyllyt ja -tasot sekä kaksi isoa pöytää tuoleineen Näpsä-käsityökoulua varten. Taitokeskuksen loppumisen myötä loppui myös suosittu Näpsä-koulu. Se oli suuri menetys Virroille, koska koulun alaisuudessa olivat kymmenet, ellei sadat virtolaislapset saaneet oppia erilaisia kädentaitoja taitavien opettajien avulla. Taitokeskuksessa järjestettiin paljon myös erilaisia kursseja, viimeisenä kaksi erillistä kaarrokeneulekurssia.

Kun aloitin kutomisen, kangaspuita oli kuudet ja myöhemmin lukumäärä kasvoi vielä kolmella, koska Taitokeskustoiminta loppui Mänttä-Vilppulassa. Koulutettujen ja osaavien ohjaajien opastuksella kangaspuilla oli ajan mittaan kudottu satoja metrejä erilaisia mattoja, ryijyjä, liinoja shaaleja, poppanoita ja muita kudonnaisia.

Kudontamaksuun Taitokeskuksessa kuului myös ohjaus. Sain opastusta kaikkiin vaiheisiin, joita räsymaton valmistuksessa on aina loimen luomisesta ja niisimisestä valmiin tuotoksen irrottamiseen ja matonpään loimilankojen solmimiseen asti. Yksinkertaisenkin palttinasidoksen tekemiseen tarvitaan monta niksiä. Loimi ja pingotin pitää olla sopivan kireällä puissa, että matosta tulee tasainen.

Kude pitää osata viedä sopivan väljästi loimilankojen väliin ja aloitus ja lopetus pitää tehdä siististi. Oikeaa polkusinta pitää muista polkaista ja kaidetta pitää osata paukauttaa sopivalla voimalla sekä tarvittavan monta kertaa, että kude on tiukasti loimilankojen välissä. Jos haluaa symmetriset raidat, mittanauhaa pitää käyttää vähän väliä. Erilaisten kuvioiden tekeminen mattoon on taas oma lukunsa. Pääsin oppimaan ruusukas- ja toimikassidoksia. Jouduin purkamaan ja aloittamaan alusta monet kerrat ennen kuin matto näytti hyvältä.

Opin kutomista. Tein 19 erilaista räsymattoa. Sain upotettua mattoihin vuosikymmenten takaista elämää vanhojen lakanoiden ja pussilakanoiden muodossa. Lapsuudenkotini vanhat verhot elävät uutta elämää jalkapohjien alla keittiössämme, olohuoneessamme ja mökillämme. Kaikki lapset saivat omat mattonsa ja niistäkin voi löytää heidän lapsuutensa kuuluneita kankaita.

Minulla oli Taitokeskuksen kutomistilan sivuoveen avain. Saatoin mennä sinne myös silloin, kun Taitokeskuksen liike ei ollut auki. Avaimia oli usealla muullakin kutojalla. Talvikuukausina tiesi, että tilassa oli joku toinenkin, jos valot olivat päällä. Kutoa sai muulloin paitsi sunnuntaisin ja illalla klo 20 jälkeen, ettei häiritse yläkerran asukkaita. Kudoin usein myös yksikseni napit korvilla ja äänikirjaa kuunnellen. Jos oli keskittymistä vaativa kudonta menossa, äänikirjan kannatti unohtaa, ettei olisi joutunut purkamaan.

Kahvihetket Taitokeskuksen keittiönurkkauksessa kutojaystävien kanssa olivat mukavia. Sain tutustua moneen uuteen eläkeläiseen ja meistä kutojista muodostui kiinteä ryhmä. Useat kutojista olivat kokeneita tekijöitä. Heiltä sai vinkkejä, miten kannattaa toimia, että kudontajälki olisi mahdollisimman hyvää. Jos toisen matonkuvio ja värimaailma matossa olivat hyviä, niitä saattoi matkia seuraavassa matossa.

Mattojen lisäksi sain kutoa jouluisen ja keväisen ripsiliinan, kaksi isoa villashaalia ja tehdä useanlaisia poppanakudonnaisia. Poppanakudoksista tuli päällinen mökin sohvalle, tyynypäällisiä ja yksi kassikin. Nautin luomisen ilosta.

Taitokeskuksen lopetuspäätös tuli meille kutojille täydellisenä yllätyksenä. Keskuksen ohjaaja ja hoitaja oli arvaillut, että jotain tulisi tapahtumaan, koska budjetti oli miinuksella jo toista vuotta peräkkäin. Lopettamispäätös oli tehty Taito Pirkanmaan keskuspaikassa Tampereella. Kun hän kertoi lopettamisesta minulle yhtenä keskiviikkoaamuna loppukeväästä, oli kuin olisin saanut kuolinviestin. Olo oli pysähtynyt. Jaoimme kuulemamme toisten kutojien kanssa ja yritimme kapinoida päätöstä. Lähestyin Virtain kansalaisopistoakin, että se ottaisi tilan hallintaansa. Se ei auttanut. Taloudelliset faktat määräsivät, tunteilla ei ollut merkitystä.

Viime kesän ajan kudoimme kiivaasti. Teimme viestiryhmän ja jaoimme vuorot eri kangaspuille tasapuolisesti. Mattoja ja kudonnaisia syntyi ennätysvauhtia. Kaikilla kutojilla oli suunnitelmia ja valmiita matonkuteita tulevia kudonnaisia varten. Vain osan materiaaleista saimme siirrettyä mattoihin.

Osa kutojaryhmästämme oli mukana kutomistilan lopettamisessa viimeiseen asti. Purimme kangaspuut ja kannoimme osat muuttokuormiin. Kannoimme niihin myös kaikkea muuta tyhjenevästä tilasta. Vaikka oloni oli surullinen mukavan ja mielenkiintoisen tekemisen loppumisen vuoksi, saatoin silti iloita siitä, että sain paljon uusia ystäviä ja onnistumisenkokemuksia kangaspuilla kutomisesta. Ehkä pääsen tekemään sitä joskus jossakin uudessa tilassa.

24.10.2023 Anna-Liisa Korpimäki

Kuvat ovat peräisin yksityisarkistosta.